Vuosi 2008 opetti verkkopalveluista
Siitä alkaa olla osapuilleen vuosi, kun julkaisin ensimmäisen mainoksia näyttävän palvelun sitten ensimmäisten kokeilujeni joskus vuonna 2001-2002. Myöskin vuosi sitten aloin tutkimaan suomalaisten blogien välityksellä hakukoneoptimointia, josta olen jo jotain oppinut. Avasin Matkailijat.net-verkkopalvelun alkuvuodesta, ja se onkin tasaisen tappavaa vauhtia kerännyt uusia aktiivisia matkailijoita jäsenikseen.


Taulukoista näkee, kuinka kävijämäärät ja sivulataukset ovat olleet kasvussa läpi vuoden. Tänään tullee vielä sen verran uusia kävijöitä, että kuukauden kävijäennätys rikottaneen vuoden vaihtuessa. Ensi vuonna on tarkoitus keskittyä kirjoittamaan myös vähän harvinaisemmista aiheista, joilla on helpompi päästä hakutulosten kärkeen. Lisäksi Adwords-hakukonemarkkinointiin tulen tulevaisuudessa panostamaan/opettelemaan hakukonemarkkinointia. Koitan myös päästä lähemmäs hakutulosten kärkeä esimerkiksi hakusanalla äkkilähdöt.
Muutamalla muullakin sivustolla olen pystynyt jonkin verran tuloja kartuttamaan. Miljoonan luokan bisnestä tämä ei ole, mutta suunta on koko ajan ylöspäin. Esimerkiksi reilu kuukausi sitten tein harjoitustyönä puolessa tunnissa Pikavipit-sivun, joka kerää päivittäin muutaman satunnaisen kävijän, mutta tuottaa sitäkin enemmän. Koitan saavuttaa jonkinlaiset tulot suomalaisilla sivuilla, jonka jälkeen aion koittaa kerätä tuottoja englanninkielisillä markkinoilla.
Hyvää Uutta Vuotta 2009 blogini lukijoille!
31.12.2008 , Lauri Mäenpää
Kategoria: bloggaus, Internet & Tietokoneet
Hienoa nähdä pelkkää kasvua! Tsemiä vuodelle 2009, sekä repullinen motivaatiota ja jaksamista. Tämä on tuskaisaa hommaa aina alkuvaiheessa, mutta hieno puoli on siinä että hyvin rakennettua saittia on suorastaan vaikeaa tuhota.
Hei Marko!
Kiitos ja itsellesikin Menestystä Verkkoliiketoiminnan parissa vuodelle 2009!