Lomailu tuo mukanaan uutta intoa julkaisemiseen
Harkitsin joulun alla ottavani pikavipit kaikilta mahdollisilta pikaluontonantajilta ja karkaavani Thaimaaseen elelemään. Tentit painoivat tosissaan päälle, ja tuntui, ettei enää jaksaisi lukea. Vieläpä flunssa painoi päälle, mutta tenteistä selvittiin menestyksekkäästi Guarana-tablettien, kahvin ja energiajuomien avulla. Vaikkapa piristeet eivät tuntuneet tehoavan kuin viideksi minuutiksi kerrallaan
Meinasin viime viikon keskiviikkona ruveta puuhastelemaan erinäisten töiden parissa, mutta onneksi rauhotuin, löhöilin ja katselin vanhoja “24″-sarjoja. Viikon rauhoittumisen jälkeen on taas puhtia rakennella web-sivuja ja julkaista uusia juttuja. Tänään paiskin leppoisan rauhalliseen tahtiin hommia muokaten matkailijat.nettiän hakukoneystävällisemmäksi. Nyt matkakertomukset ja matkajutut sisältävät urlissaan myös hakusanoja entisen pelkän “id”-numero:n sijaan. Lisäksi lähes koko sivuston TITLE:t meni täysin uusiksi. Eikä siinä kaikki, monia vanhoja ideoita on nyt pantu mietintään ja aloinkin niitä jo pikku hiljaa toteuttaa.
Muutkin palveluni ovat saanet hieman huomiota, sillä kirjoitin pitkästä aikaa biletys.orgiin jutun Viinikassi.fistä. Olen myös suunnitellut avaavani uuden palvelun, jota olen ideoinut kesästä asti. Avaaminen voi tosin siirtyä tuonemmaksi, sillä nyt tuntuu töitä riittävän muutenkin. Marraskuussa avasin pitkästä aikaa uuden sivuston, jonka tein täysin omissa nimissä: Hammasröntgen Eko-Hammas Oy.
26.12.2008 , Lauri Mäenpää
Kategoria: bloggaus, Internet & Tietokoneet
Ovelaa avainsanalinkitystä viestin alussa
Joo, mutta toimivaa
Tai ainaki oon pelkästään tollasila linkeillä saanu sijoituksia nousuun, vaikka ei aiheesee liittyis itse sivukaan
Ainakin tuntuu toimivan, en todellisuudesta tiedä
Osannet siihen itse vastata kokeneempana? 