Linkkikampanjalla lisää kävijöitä Matkailijat-sivuille

Nyt on edelleen pysynyt kirjoitustahti laiskana, mutta olen käyttänyt paljon aikaa opiskeluun ja töihin. Sain tuossa kesäkuun lopussa kolme asiakasta, joiden kanssa hommat aloitetaan elokuun puolella. Eivät ole mitään isoja projekteja, mutta juuri sen kokoisia, kuin haluaisinkin tässä tehdä. Koitan nyt kerätä omia asiakkaita, jotta voisin alkaa myymään palveluita laajamittaisemmin pelkkien freelance-tuotosten sijaan.

Päätinpä tässä aloittaa linkkien keräämisen matkailijat.netille ja katsoa, kuinka nopeasti kävijät/pagerank kasvavat. Linkittämiseen olen saanut erityisen hyviä ohjeita Marko Pyhäjärven blogista, joista voisinkin hyvänä tekstinä mainita seuraavan: “Kuinka Voit Saada Linkkejä Blogiisi - Viisi Tehokasta Tapaa Saada Linkkejä“.  Edellisen kirjoituksen pohjalta olenkin pääasiassa muodostanut ideani siitä, kuinka lähden keräämään linkkejä.

Tällä hetkellä listassani on 12 suomalaista matkailuaiheista foorumia ja blogia, jotka eivät lisää linkkeihin rel=”nofollow”-määritettä. Näihin pyrin päivittäin saamaan keräämään linkkejä 2-5 osoittamaan Matkailijat.nettiin.  Linkkejä kerään linkittämällä sopivia hakusanoja suoraan matkailijat.netin indeksiin, taikka aiheeseen liittyen joihinkin alajuttuihin.

Marko Pyhäjärvi lupasikin kirjoittaa rel=”nofollow”-linkeistä lähiaikoina, joten odottelen vielä, miten alkaisin hyödyntämään tälläisiöä sivustoja. Kokemusta niistäkin on sen verran, että esimerkiksi suomi24:ssä käyttäjät ovat pitäneet alkuvuodesta, kun linkkasin muutaman matkakertomuksen, jotka vastasivat heidän kysymykseensä. Eli ainakin kiinnostuneita kävijöitä tulisi tätä kautta, mutta en tarkalleen tiedä sen vaikutusta hakukoneoptimoinnin kannalta, joten tutkailen asiaa.



Paluuviiteosoite

3 kommenttia : “Linkkikampanjalla lisää kävijöitä Matkailijat-sivuille”

  1. Jos sivun, jonne linkin laitat pagerank on suuri, vaikuttaa se myönteisesti myös sinun sivustosi tulevaan pagerankiin. Mikäli mahdollista laita sivustosi linkki sivuille, joiden pagerank on suuri. Tällöin Google tulee arvostamaan linkkiäsi, koska se tulee sijaitsemaan arvokkaalla sivustolla, jonka pagerank suuri.

  2. Heippa hpguru! Juuri tuolla periaatteella valitsenkin sivut, joille linkin lisään. Toisaalta jokaisella foorumeiden alasivuilla pagerank ei ole yhtä suuri kuin indexissä. Jostain jenkkiläiseltä sivulta joskus jonkin näköistä hahmoteltua laskukaavaa tarkastelin, ja sen periaatteen mukaan myös pienempiin pagerank-sivuihin kannattaa laittaa linkki, koska ne kerryttävät saldoa. Pienemmän pagerankin sivu voisi myös saman periaatteen mukaan olla parempi, jos sivulta on vähemmän linkkejä ulospäin kuin suuremman pagerankin sivulta.

  3. Muuten. Kun nyt hyväksyn mainokset eli eivät enää ota päähän ja poistin esto-ohjelman ja laitoin omaan blogiinkin AdSensea, niin huomasin sinun blogissa olevan yksi mainos. Se on kategoriassa Linkkejä aiheeseen ja se on Googlen sääntöjen vastaisesti nimitetty. Sen tilalla pitäisi olla esimerkiksi sponsoroidut linkit tai mainos/mainoksia.

Kommentoi